29.5.2017

Polttarit

Niin koitti viikonloppu kun munkin polttareita vietettiin. Perjantaina oli siis polttarien "etkot" (silloin en tosin tiennyt varmaksi, että polttarit on lauantaina). Perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa ratsastamaan ja hevosten kanssa kärrylenkille. Hevosten kanssa meni aika pitkään, mutta sen jälkeen vähän siistiydyttiin ja mentiin Naantalin kylpylään syömään. Oli ensimmäinen kerta sielä ja hyvää oli. Illalla vielä katsottiin vain elämää, herkuteltiin ja juotiin yhdet siiderit.


Nukkumisesta ei meinannut tulla mitään, koska aavistelin, että polttarit on lauantaina, joten heräsin jo 5:30. Herätys olisi ollut vasta 7.30! Lähdettiin puoli 9 maissa meille ja meillä odotti polttariporukka kera mahtavien brunssi ainesten! Nautittiin rauhassa brunssista ja skumpasta, kunnes piti lähteä ja mun silmät sidottiin matkan ajaksi. Olen näitä teitä niin paljon ajellut, joten olin koko ajan kartalla missä ollaan vaikka en oikeasti nähnyt mitään. Tiesin, että oltiin skanssissa ja mihin mut vietiin, koska kampaamolta siellä tuoksui. Sitten mut talutettiin peremmälle ja selvisi, että pääsen kuumakivihierontaan! Ihana hemmotteluhetki! En ole ennen käynyt, oli sen verran rentouttava, että voisin mennä uudestaankin.


Hieronnan jälkeen sain päähäni tiaran ja muilla oli unicorn panta. Tämän jälkeen oli noin 20min aikaa ostaa "glamourhenkin" vaate, mutta heikosti oli tarjontaa, joten polttariporukka jousti kriteereistä ja mukaan tarttui viime minuuteilla vaalea koristeellinen toppi ja vaalea jakku. Lähdimme skanssista ja taas hetken päästä silmät sidottiin ja olin taas aika hyvin kartalla missä ajeltiin. Parkista talutettiin seuraavaan paikkaan ja paikaksi paljastui huonepakopeli. Päästiin kaikki yhdeksän kerralla huoneeseen.


Siitä sitten jatkettiin jalan keskustaan päin ja mentiin syömään mun yhteen suosikkipaikkaan eli Lone Stariin. Kun oltiin saatu mahat täyteen käveltiin jokirantaan ja istuttiin siellä hetki. Hetken päästä osa meistä käveli Sannin luokse ja osa jatkoi matkaa Laituriin. Vaihdoimme Sannilla vaatteet ja jatkoimme matkaa Laiturin suuntaan. Kun porukka oli kasassa oli taas aika peittää mun silmät ja jatkettiin matkaa.


Menimme katsomaan Burlesque showta! En ole ennen ollut vastaavassa tai ollut oikein edes kunnon käsitystä burlesquesta. Olin positiivisesti yllättynyt ja hauskaa oli! Shown jälkeen kello alkoi jo olemaan aika paljon ja olin siinä vaiheessa jo väsynyt, koska edellinen yö meni aika heikosti, hyvin kuitenkin jaksoin päivän.


Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut ja kivat polttarit olivat kaverit järjestäneet, enkä osannut odottaa päivään hierontaa tai burlesqueta tai ylipäätään mitään tapahtumaa. Onnistuivat myös yllättämään täysin, vaikka alusta asti veikkailin tätä tai edellistä viikonloppua. Oli myös ihanaa, että mun muutamaa toivetta oli kuunneltu, eli mua ei puettu mitenkään oudosti ja laitettu myymään mitään tai kysymään esim. avioliittoneuvoja. En ole niin heittäytyjä tyyppiä, että edellä mainitut kannattaisi.
Nyt voinkin alkaa sitten "rauhassa" jännittämään hääpäivää kun polttarit on onnistuneesti selätetty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti