Isoveljen menetys

Blogi on nyt ollut jonkin aikaa hiljaa ja siihen on ollut syynsä. Keskiviikkona 4.9. noin klo 17 sain puhelun ja kuulin sellaiset sanat joita en olisi koskaan halunnut kuulla enkä osannut yhtään aavistaa mitä puhelu tuo tullessaan. Äitini soitti ja kertoi, että isoveljeni on löydetty menehtyneenä. Tämä tuli koko meidän perheelle isona yllätyksenä ja järkytyksenä. En ymmärtänyt ensin edes kuulemaani ja hetken päästä alkoi kauhea tärinä ja pyörrytys, kunnon alkushokki tuli päälle. En muista puhelua enää edes tarkkaan, mutta muistaakseni vasta puhelun jälkeen aloin itkemään lohduttomasti ja kunnon shokissa meni kyllä koko ilta. 

 

Torstain ja perjantain olin pois töistä kun meni aikaa sulatella tätä kaikkea. Lauantaina kuitenkin hoidin yhden työtapahtuman ja muutenkin olen sen jälkeen ollut töissä normaalisti, koska saan silloin ajatukseni helposti muualle. Ja toki onneksi on lapset. Lapset, jotka suhtautuvat niin mutkattomasti kaikkeen ja joiden elämä rullaa eteenpäin, vaikka mulla tunteet myllertääkin.

 

Ystäväni Maisa ja Marjut muisti kukilla ja suklaalla

 

Millä tavalla kerroimme lapsille? Kerroin tilanteesta lapsille vasta seuraavana päivänä. Näin sain aikaa itselleni ensin käsitellä asiaa sekä pohdittua, miten asian kerron. Halusin tilanteen olevan rauhallinen ja kertoa asiasta niin, että oma alkushokki oli hieman laantunut. En halunnut mitenkään kaunistella tilannetta, vaan kertoa totuudenmukaisesti. Puhuin kuolemasta kuolema sanalla. Mielestäni lapsille kertoessa ei kannata käyttää sanaa nukkua pois tai lähteä pois. Tällaisesta lapselle saattaa jäädä vääränlainen mielikuva kuolemasta ja se voi lisätä mahdollista pelkoa. Kuolemasta seuraavalle päivälle torstaille oltiin jo aiemmin sovittu, että mennään tutustumaan uuden jäkisjoukkueen treeneihin ja mentiin kuten oltiin sovittu. Treenien jälkeen menimme F kanssa meidän terasille istumaan ja alkuun pohjustin asiaa, jonka jälkeen kerroin kuolemasta. F selkeästi heti tajusi asian ja tilanteen lopullisuuden. Hän alkoi itkeä lohduttomasti ja hänellä oli useita kysymyksiäkin ja kertoi, miten ikävältä asia tuntui. Yhdessä itkettiin ja annettiin tunteiden tulla. A on sen verran pienempi ettei tajua samalla tavalla, toki hänellekin kerroin, mutta vielä ns. kevyemmin. Hänkin kyllä selkeästi ymmärsi asian, mutta varmasti hieman eri tavalla kuin esikoinen. Siitä lähtien hän on toivottanut joka ilta Joonakselle hyvää yötä kuuhun ja muutenkin välillä esim. ulkona ollessa totetaa, että Joonas katsoo meitä taivaalta tai, että nyt Joonas katsoo autoja yms. 

 

Työkavereilta saatu kimppu.

Omat ajatukset ja tunteet ovat seilanneet melkoisesti näiden melkein kahden kuukauden aikana. On hyviä hetkiä ja sitten taas huonoja. Tulee myös mietittyä aivan kummallisia asioita. On todella surullinen ja epäreilu olo läheisen elämän päättymisestä vielä niin nuorena. Tuntuu jotenkin epäreilulta jatkaa omaa arkea, kun hänen elämä on päättynyt. Tämän käsittely on vieyt ja vie varmasti aikaa ja monenlaisia tunteita tulee koettua. Tärkeintä on antaa tunteiden tulla sekä huolehtia perheestä sekä itsestä. 

 

Rakkaan isoveljen/enon/kummisedän kuolema tulee varmasti vaikuttamaan elämäämme aina, joten siitä tulee myös osa meidän arkea. Tulen varmasti tästä vielä myöhemminkin jakamaan ajatuksiani kuten myös siunaustilaisuudesta yms.

Päivä kerrallaan eteenpäin.