23.10.2022

Pelko kävi toteen

Kun Alex aloitti päiväkodissa niin kerroin useasti, että pelkään oikeasti sitä että hänelle sattuu päiväkodissa jotain kun hän on todella menevä ja kova kiipeilemään vailla itsesuojeluvaistoa. Hän on ollut päiväkodissa nyt 1,5kk ja tähän mennessä viikottain on sattunut jotain pienempää, mm. kerran purrut kieleen ison haavan kaatumisen yhteydessä, kerran puri huuleen kaatuessa, lukuisia isoja mustelmallisia kuhmuja päässä, pitkä iso verinen naarmu kun kaatui hiekkalaatikon reunaa vasten ja muita pienempiä naarmuja sinne tänne. Melkein päivittäin on kerrottu että taas tuli uusi jälki paikkaan X syystä X. 
 
Tämän viikon torstaina puhelin soi töissä ja kun näin että Alexin ryhmästä soitetaan niin tiesin, että nyt on sattunut jotain. Kerrottiin että hän on kaatunut ja lyönyt pään johonkin leluun ja kulmakarvan kohtaan on tullut iso haava mikä ei meinaa tyrehtyä. He olivat putsanneet haavan, pitäneet kylmää ja laittaneet laastarin, mutta laastari oli todella nopeasti taas veressä. Lähdin samantien hakemaan Alexia kotiin ja Joni tuli hänen kanssaan, koska mulla oli kokouksia sovittu iltapäivään. Joni kävi Alexin kanssa lääkärissä, koska haava oli niin iso, että se vaati liimauksen. Käynti meni päiväkodin vakuutuksista. Tämä oli ensimmäinen sillä tavalla pahempi kaatuminen/haava että vaati oikein lääkärissä käynnin. Onneksi ei ollut aivotärähdyksen vaaraa, mutta olin silti aika järkyttynyt. Perjantaina kun Alex heräsi niin silmä oli todella turvonnut ja koko hänen luomi oli muuttunut punaiseksi ja mustelmaiseksi. Alex on nyt todella rajun näköinen kun hänellä oli valmiiksi edeltävältä päivältä iso kuhmu otsassa minkä sai päiväkodissa kaaduttuaan kirjahyllyä päin ja nyt tämä silmä! Hän näyttää ihan joltain vapaapainijalta. 

Tosiaan ennen päiväkodin aloitusta pelkäsin jo että saan töihin puhelun että jotain on sattunut, mutta nyt pelkään vielä enemmän kun yksi tälläinen puhelu jo tuli. Toivon todella ettei enää sattuisi mitään isompia kaatumisia tai mitään. 

Kuvassa ei näytä niin pahalta mitä livenä, koska tässä ei näy luomi eikä värierot niin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti