30.10.2016

Viikonlopun halloweenin ja messujen kooste

Tämä viikonloppu on ollut toiminnan täytteinen ja mukava. Perjantaina suoraan töistä tultuani aloin valmistautumaan iltaan. Vietettiin siis perjantaina ystäväni syntymäpäiviä halloween teemalla. Minä matti myöhäisenä en saanut hommattua mitään asua, mutta päätin olla helposti "Kat Von D", laitoin nahkahousut ja saman tyyppisen paidan mitä D:een päällä olen nähnyt ja tatuoinnit omasta takaa sai riittää. Oli todella hauska ilta, mutta ilta päättyi omalta osaltani hieman ennen yhtätoista, koska lupauduin menemään lauantai aamuna heti kymmeneksi Turun Messukeskukseen Osaava Nainen -messuille.


Messuilla oli myös Terve Olo ja Outlet puolet. Heti alkuun menin tarot tulkitsijalle, joka oli mielestäni todella hyvä ja haluan mennä ajan kanssa hänen juttusille uudelleen. Tarottien jälkeen menin Jenni Levävaaran luennolle jonka aiheena oli "työkaluja hyvinvointiin" ja mielestäni luento oli todella hyvä ja sain siitä paljon irti. Tämän jälkeen lähdin rauhaksiin kiertelemään kaikki hallit ja kojut mitä oli. Käytiin kahvilla jonka jälkeen alkoi Jutta Gustafsbergin ja Sanna Kiiskin luento aiheesta "tavoittele unelmiasi", joka oli myös todella hyvä ja mielenkiintoinen luento. Messujen jälkeen lähdimme bussilla keskustaan ja jäin kiertelemään kauppoja, löytämättä mitään. Messuiltakaan en ostanut muuta kuin yhden legginssit ja kaksi purkkia chili sooseja joululahjaksi.


Tänään taas heräsin reippaasti kasin aikoihin ja jo klo 11 olin haravoimassa kotipihaa yhdessä isäni kanssa. Saatiin noin kolmessa tunnissa koko piha haravoitua/puhallettua vielä kertaalleen. Olen tämän syksyn aikana jo haravoinut koko pihan kerran ja joitain paikkoja pari kertaa. Säkkejä yhteensä tästä syksystä tuli 23!

Nyt odottelen että kello tulee viisi niin lähden zumbaamaan ja sitä ennen aion tehdä muutaman koulujutun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti