30.9.2025

Nimppareita ja synttäreitä

Syyskuussa on molempien poikien nimpparit ja mun synttärit, joten kutsuttiin perinteiseisti isovanhemmat + Jonin täti meille näitä merkkipäiviä viettämään 14.9. Tarjolla oli A toiveiden pohjalta täytettyjä croissantteja (paitsi Herra itse söi ilman täytteitä) ja mun äidin tekemää suolaista piirakkaa. Makeasta puolesta huolehti jälleen F. Minä tein kakkupohjan, mutta F teki kaiken muun ja päätti maut ja koristeet yms. Kakun molempiin väleihin tuli päärynähilloa (vihreä kuula), toisessa välissä oli mansikkarahkaa/kermavaahtoa sekä suklaarouhetta ja toiseen väliin tuli vaniljarahkaa/kermavaahtoa sekä suklaarouhetta. Hän halusi taas värjätä päälikerman siniseksi ja koristeli runsaasti karkeilla. Kakku oli jälleen kerran todella hyvää! Kakun lisäksi oli erilaisia keksejä ja karkkeja tarjolla. 
 
Pojat sai mammalta yhteislahjaksi sellaisen pokemon kitin missä tuli vyö, laukku, pari pokepalloa hahmoineen. Jonin isä antoi molemmille pleikkari lahjakortit ja A sai lisäksi kaurakeksejä ja F sai aiemmin virallisena päivänä 10€, jotta sai haettua itselleen kaupasta jotain mieleistä herkkua (hän osti vadelmaveneitä, pillimehuja ja Pepsi Maxia). Mun vanhemmat antoi futikseen säärisukat ja rahaa. A sai mun vanhemmilta lompakon ja rahaa. Jonin täti antoi yhteislahjaksi kahvia, rusinoita ja kaurakeksejä. F sai meiltä virallisena päivänä kirjan ja A sai pokemon lehden missä oli myös pokekortteja yms härpäkettä.  

Minä sain Jonin isältä marimekon lahjakortin ja mun vanhemmilta iittalan essence sarjan juomalaseja 6kpl. Joni antoi virallisena päivänä kaksi marimekon winter 2025 edition mukia, battery keissin sekä kukkakimpun.

Elokuussa

Elokuussa alkoi arki lomien jälkeen ja isona juttuna esikoinen aloitti koulun. Arjen keskellä ollaan ehditty tehdä paljon kivojakin juttuja ja onneksi kelit oli taas elo-syyskuussa paremmat. Käytiin perinteisesti taas Sirkus Finlandiassa esikoisen ja mun isän kanssa. A ei halunnut tulla mukaan ja hyvä niin, koska ei malta kotonakaan katsoa elokuvaa oikein loppuun niin ei varmasti olisi jaksanut sirkustakaan. Esitys oli tänä vuonna ehkä hieman huonompi, oli kaikkia kivoja ja uusia juttuja, mutta tuntui, että oli jotenkin vähemmän esiintyjiä ja oli enemmän sellaista kevyttä "välishowta". 
 
Elokuussa oli taas mll:n nappulajuoksut johon A osallistui. F tuli kannustusjoukkoihin, koska oli liian vanha itse juoksemaan. A ei olisi millään haluut juosta ja totesi topakasti "enkä juokse" ja kun kannustin, että saa mitalin kun juoksee niin tokaisi, että "mulla on jo viime vuodelta" :D. Kyllä hän sitten intoutui juoksemaan kun oma vuoro koitti. 
 
Tähän kuuhun mahtui myös useammat juhlat. Kolme näistä oli työjuttuja ja yksi oli serkkuni tuparit/synttärit. Ihme että kaikki elokuun juhlat/tapahtumat osuivat eri viikonlopuille. Serkkuni asuu Forssassa ja ajelin sinne yksin. Joni oli samaisen viikonlopun ystävänsä luona Keski-Suomessa, joten mun vanhemmat olivat poikien kanssa sen aikaa. Juhlat alkoivat jo kahdelta, joten olin jo ajoissa ennen seitsemää kotona. 
 
Elokuun loppuun otin myös kirppispaikan. Aiempina vuosina olen ottanut paikan puoliksi ystäväni kanssa, mutta hän ei tänä vuonna ehtinyt käymään oikein tavaroita läpi, joten päätin ottaa paikan yksin ja hyvä niin, koska kauppa kävi todella hyvin. Pääsin oikeastaan kaikesta eroon. Vein 90 tuotetta ja takaisin tuotavaksi taisi jäädä 13 vaatetta, mistä osa oli väärän sesongin tuotteita.