Juhannuksena
päätettiin mökkeilyn sijaan suunnata taas huvipaikkoihin. Juhannusaattona perjantaina hypättiin aamulla autoon
ja otettiin suunnaksi Vihdin Puuhapark, jossa emme ole aiemmin käyneet. Oltiin portilla heti klo 10, kun puisto aukesi. Kaikki tykättiin paikasti kovasti ja oli lämmin kelikin. Liput maksoi 34€/hlö.Iso plussa oli se,
että kaikki pelit ja laitteet pelihuoneissa olivat ilmaisia. Monissa
paikoissa niistä joutuu maksamaan erikseen, joten tämä oli iloinen
yllätys. Pieni miinus tuli
siitä, että keijumaa näytti olevan remontissa, koska kaikki
sisäänkäynnit oli suljettu eikä sinne päässyt ollenkaan. Onneksi meidän
poikia se ei juuri haitannut, eikä heillä tainnut olla
erityistä intoa mennä sinne muutenkaan.
Päivän aikana
ehdittiin myös katsella esityksiä, joissa esiintyivät Puuhaparkin
maskotit ja keijut. Grillattiin omat eväät, koska siihen oli tosi hyvät
puitteet. Erityisesti jäi mieleen grillialueen jääkaapit,
joista löytyi mm. ketsuppia ja sinappia kaikkien käyttöön. Kaiken kaikkiaan todella onnistunut juhannusaatto hieman erilaisissa maisemissa!
Lauantai otettiin
rennosti ja vietettiin lepopäivää kotona ja nautittiin paljuilusta.
Sunnuntaina suunnattiin taas tuttuun kohteeseen Zoolandiaan. En tullut tarkistaneeksi aukioloaikoja,
ja saavuttiin paikalle noin tuntia ennen porttien aukeamista. Ollaan
aiempina vuosina käyty heinäkuussa, jolloin puisto on pidempään auki,
joten ajattelin aukioloaikojen olevan samat. Eipä tuo meitä
haitannut, sillä keli oli mitä parhain ja syötiin eväitä siinä
odotellessa. Oli itse asiassa ihan hyvä syödä jo etukäteen, niin ei
tarvinnut heti sisään päästyä pysähtyä ruokailun takia. Tänä vuonna oli lippujen hinnat nousseet ja nyt liput oli 31€/hlö.
Zoolandiassa
viihdyttiin taas mainiosti, kuten joka vuosi. Tänä kesänä F oli kasvanut
sen verran, että pääsi kokeilemaan yhtä uutta huvilaitetta, ja siinä
hän menikin sitten moneen kertaan, oli ihan selvästi
päivän kohokohta hä€/nelle. Myös omien eväiden
grillailut kuuluivat päivän ohjelmaan. Kaikin puolin onnistunut päivä
tämäkin ja mukavaa vaihtelua juhannusviikonloppuun!
Meillä kaikilla alkoi kesäloma juhannuksesta. Minulla 4viikkoa, Jonilla 2viikkoa ja pojilla ihan koulun/päiväkodin alkuun asti. Lomailevat kaksi viikkoa mun vanhempien kanssa välissä kunnes Jonilla alkaa taas kesäloma. Teen toivottavasti pian omat postaukset lomaviikkojen touhuista.