Sinä olet ihan uskomattoman ihana pieni ihminen, niin rakas ja upea, että oikein itkettää tämänkin kirjoittaminen. Kun synnyit, toit mukanasi ihmeen.
Ihmeen, joka on vaikea kokea muulla tavalla kuin katsomalla uutta,
kaunista elämää. Kun siinä tuhisit, mietin, miten ikinä osaisin olla
sinulle sellainen äiti, joka ei tarjoa tai tallaa valmiiksi polkua mutta
puhaltaa, kun kaadut omallasi. Miten ikinä osaisin ensin olla yhtä,
sitten kantaa, sitten tukea ja sitten katsoa, miten itse etenet. Aivan
erityisellä tavalla, eri tavalla kuin minä.
Kaikkein eniten toivon, että saisin sinut
kokemaan, että olet erityinen juuri sellaisena kuin olet. Mitään
poistamatta, mitään lisäämättä. Silloinkin kun vedät itkupotkuraivarit päiväkodin lattialla, hiki valuen toppatakkini alla ja kiire töihin alkaa tulemaan. Silloinkin kun juokset alamäkeen ja
samalla katsot taaksesi. Ja kun sen jälkeen topakasti totean, että
mitä minä juuri sanoin. Silloinkin olet erityinen ja täydellinen.
Sinusta on kasvanut iso poika ja päivä päivältä oma upea vahva persoonasi tulee enemmän esille. Vaikka kasvat hurjaa vauhtia tunnen edelleen sinun kipusi omassa kehossani. Sinun kyyneleesi saavat minut kyynelehtimään. Sinun raivosi saa minut raivostumaan. Sinun ilosi on myös minun iloani ja onnistumisesi saavat minut tuntemaan ylpeyttä enemmän kuin omani. Vaikka kasvat ja vanhenet, minä kannan sinua mukanani, etkä sinä ole koskaan taakka.
Vielä kerran valtavan paljon onnea meidän ihanalle kolmevuotiaalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti